Yli 30 vuoden kokemus liukuesteistä

Devisys Oy perustettiin vuonna 1989 jatkamaan Valtion teknillisessä tutkimuskeskuksessa syntyneen ensimmäisen kantaliukuesteen tuotekehitystä ja valmistamista. Kuten nimikin jo sanoo – Devisys Original -kantaliukuesteet ovat siis aidot ja alkuperäiset kengän kannalle sijoitettavat liukuesteet. Devisys-liukuesteiden kehittämisessä on lähtökohtana ollut sekä turvallisuus, liikkumisen vapaus että käyttömukavuus. Liukuesteiden on oltava oikein suunnitellut ja mitoitetut, helpot kiinnittää ja irrottaa sekä tehokkaasti liukastumista estävät. Niin toimivat ja mukavat, että liukuesteitä tulee käytettyä erilaisissa jalkineissa.

Turvalliset askeleet työhön ja vapaa-aikaan

Devisys-liukuesteillä ehkäistään talven liukkaista olosuhteista johtuvia liukastumistapaturmia. Myös maailman suurimmat yritykset luottavat tuotteisiimme ja jopa edellyttävät niiden käyttöä. Tuotteidemme toimivuus on osoitettu useilla eri aloilla. Devisys-liukuesteet pitävät koko työtiimisi turvassa – olosuhteista ja jalkineista riippumatta. Jos työskentelet liukkaissa olosuhteissa tai haluat työnantajana suojella työntekijöitäsi kaatumistapaturmilta, Devisys-kantaliukuesteet ovat etsimäsi ratkaisu. Liukuesteemme soveltuvat mainiosti myös vapaa-ajan käyttöön.

Valmistamme tuotteitamme myös yritysten omilla tuotemerkeillä ja asiakas voi teettää liukuesteet omalla logolla varustettuna. Lisäksi tarjoamme edullisia kuljetusratkaisuja lähetyksillemme maailmanlaajuisesti. 

Get a Grip. Don´t slip.